24.3. 2011 lumisadettako?

Tuikea on keli. Lunta vihmoo ja treenit illemmalla. Sairaslista on ollut liiankin pitkä ja tuskallinen. Järkiratkaisu näytti tulleen foorumille, edustus treenaa Kyrönniemen juoksusuoralla tänä iltana. Lämmitettävän kentän pieni miinuspuoli lumisateen jäljiltä on, että jalat tuppaavat kastumaan. Liekö sillä vaikutusta terveyteen.
Sunnuntaina  Areenalle tulee toistamiseen WarkausJK. Linnacupissa Warkaus oli maalilla parempi. Asetelmista ei voi sanoa mitään, molemmilla joukkueilla on kuitenkin käynnis valmistaumisjakso sarjaan, joten kokoonpanon kokeilut ja muut pelilliset asiat ovat yksittäistä voittoa suuremmassa kuvassa.
Meidän pelaajalista alkaa olla runkomiesten osalta valmis.
Palaan nimilistaan ensiviikolla, kun kaikki tiedot ovat ajantasaisia ja joukkueen jojo saapuu takaisin Espanjasta rekrytointimatkaltaan.
Kovasti tällähetkellä tehdään töitä maalivahti Dimitri Chydaykinin saamiseksi keltapaitoihin. Siinä olisi meille kovan luokan vahvistus ja juuri sinne missä meillä eniten on paikattavaa ollut, eli alakertaan.
Täytyy vai toivoa ja tehdä töitä, että kaikki osuisi kerrankin kohdalleen eikä aina nenävarteen.
Hutun Maukan tilanne on varmistunut, töitä ja muuta❤ on Savonlinnassa ja Maukka jättää helapään ja jussi-paidan hetkeksi laatikkoon. Thilin ongelma olikin työterveyslääkäri ja Matti palaa kentälle.
Jesse Määttä, Markus Kultarinta ja Ville Kuusinen pelaavat meillä, mutta koko kesästä ei ole varmuutta.
Reservipuolella aloittavat Leinonen ja Raivio. Kiukkosen polvi operoitiin ja kuntoutuminen reservissä alkaa. Kaikilla on varmasti käyttöä ennen kauden loppumista. On tässä niin monta kautta tilannetta seurattu, että pelaajia tarvitaan paljon. Ville Vento taitaa viettää kesänsä muualla opintojen parissa. Tampereen kaksoset Tommi ja Janne ovat siellä tai sitten täällä. Eli siellä ja täällä .

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s